Suomi suhtautuu kriittisesti EU:n ehdotukseen alennetuista arvonlisäverokannoista

Suomen hallitus, joka on jo pitkään näyttänyt tervettä poliittista kriittisyyttä EU:ta kohtaan, ei pidä ehdotuksesta, jonka mukaan EU:n jäsenmaat saisivat soveltaa alennettua arvonlisäveroprosenttia yhä useampiin hyödykkeisiin ja palveluihin.

EU:n ajatuksena on, että jokainen jäsenmaa saisi päättää vapaammin mitkä tavarat ja palvelut kuuluisivat matalamman verokannan piiriin, ja määrittää itsenäisesti alemman verokannan prosenttiyksikön.

Toki EU ehdottaa listaa tuotteista ja palveluista, joilla ei tulisi olla alennettua veroa, mutta siitäkään listasta ei Suomen hallitus pidä. Mielestäni myös tämä kritiikki on erittäin oikeutettua.

Yrittäjänä ja arvonlisäveroasioiden asiantuntijana on oman analyysini tulos se, että meidän pitäisi soveltaa yhtenäistä arvonlisäveroa kaikkiin tuotteisiin ja palveluihin EU:n sisällä. Veroprosenin tulisi olla 20% tai 25% ja koskea kaikkia tuotteita EU:n sisällä. Tämä on ainoa looginen ja kohtuullinen ratkaisu, vaikka poliitikot haluavat koko ajan hallinnoida taloutta kaikenlaisilla pikku säännöillä ja harrastaa micro management –tyylistä politiikkaa, joka valitettavasti usein johtaa vain matalampaan tuottavuuteen. Lainaan Suomessakin tunnetun Tina Nordströmin eli Mat-Tinan grilliohjeita: ”Anna lihan olla grillillä rauhassa niin siitä tulee parasta, äläkä koko ajan hämmennä sitä.” Näin on politiikassakin. Suomen tapa antaa asioiden ”olla rauhassa” on esimerkiksi juuri maailman parhaan koulujärjestelmän taustalla. Suomen koulujärjestelmä menestyy, siinä missä Ruotsin koulujärjestelmä vajoaa kuin kivi Itämeren pohjaan. Poliitikot rakastavat hämmentää arvonlisäveroa ja korottaa sekä laskea sitä, keksien uusia poikkeuksia ja alennettuja verokantoja, joiden labyrintissa kuka tahansa joutuu eksyksiin.

Suomen hallitus protestoi EU:n ehdotusta kaikella oikeudella, sillä Brysselistä tulee jatkuvasti ehdotuksia, jotka kohottavat byrokratian astetta ja hässäkkää sen sijaan, että keskittyisivät parantamaan tuotteliaisuutta ja keventämään hallintokoneiston raskautta. Olisi hyvä jos yritykset voisivat keskittyä liiketoimintansa kehittämiseen sen sijaan, että jatkuvasti täyttäisivät lappusia ja yrittäisivät saada selvää verotuslainsäädännöstä.

Ehdotus antaa lisää pelivaraa alemmille arvonlisäverokannoille aiheuttaisi vain lisää kaaosta ja sekaannusta EU:ssa, jos samalla hyödykkeellä tai palvelulla voi olla erilaisia verokantoja eri maissa unionin sisällä. Tämä erityisesti siksi, että EU:lla on tarkoitus soveltaa näissä tapauksissa kohdemaan verotusta – eli jos suomalainen yritys myy tuotteita vaikka Saksaan, verotetaan ne Saksan arvonlisäverokäytännön mukaisesti. Tällöin täytyy olla selvillä kaikista poikkeuksista ja eri verokannoista joka ikisessä maassa, jossa yrityksellä on myyntiä. Tämä on kohtuuton työmäärä jopa vähän suuremmallekin yritykselle.

Yllä kuvattu malli vähentää tuottavuutta yhteisillä markkinoilla, joita jo tänä päivänä vitsaa voimakas ja raskas byrokratia. Kun suurin osa EU-maista jo kamppailee hyvinvointijärjestelmänsä rahoittamisen kanssa, on täyttä idiotismia ajaa uusia säännöksiä ja lakeja, jotka laskevat maiden tuotteliaisuutta entisestään. Euroopan korkea tuotteliaisuus ulkomaihin nähden on juuri se asia, joka on luonut edellytykset kaikkien kansalaisten hyvinvoinnille. Korkea tuottavuus ylipäätään on avain vaurauteen ja hyvinvointiin. Kun tuotteliaisuuteen suoraan vaikutetaan kasvavalla byrokratialla, on se aivan kuin lihanpala grillillä, joka jaettaisiin tuhanteen osaan, ja sitten käänneltäisiin jokaista lihanpalaa erikseen. Lopuksi ihmeteltäisiin, miksi lihanpalat paloivat tuhkaksi ennen kuin niitä ehdittiin kaikkia edes kääntää...

---

---